top of page
  • Kaho

Usein kysyttyä ja vastaukset



1). Kumpikaan meistä ei ole ollut aikaisemmin kuvattavana ja emme osaa poseerata. Täytyykö meidän harjoitella jotain etukäteen ?

Vastaus: Osaan antaa teille tarkat ohjeet kuvaustilanteessa ja pidän huolen siitä, että valokuvat onnistuvat. Riittää, kun tulette rauhallisin mielin kuvauspaikalle ja luotatte minuun :)


2). Miestäni jännittää erityisesti olla kameran edessä, mikä avuksi ?

Vastaus: Suunnittelupalaverissa keskustelemme kaikista valokuvaukseen liittyvistä asioista ja puhumme myös jännittämisestä ja sen hallinnasta. Usein keskutelun jälkeen miestä ei ole enää jännittänyt ja kuvaustilanteessa on ollut myös hauskaa !


3). Sää on luvannut sadetta ja tarkoitus oli kuvata ulkona, mitä nyt tehdään ? :(

Vastaus: Kuvataan edelleen ulkona ja toivotaan, että sataisi kunnolla eikä pientä tihkusadetta :) Sateenvarjot tulevat minulta hääparille, joten huolet pois.


4). Miten nopeasti saadaan valokuvat ja missä muodossa ?

Vastaus: Sopimuksen mukaan ensimmäiset "maistiaiset" kahden päivän sisällä hääpäivän jälkeen ja lopulliset valokuvat toimitetaan muistitikulla kahden viikon sisällä hääpäivän jälkeen.


5). Saako vieraat kuvata omilla kameroilla esim. kirkossa ?

Vastaus: Minulle OK, kunhan eivät käytä salamaa tai tulevat minun eteen.


6). Onko sinulla varakamera mukana ?

Vastaus: Kyllä ja niitä on enemmän kuin yksi. Samoin tarvikkeille on myös varalaitteet.


7). Voitko photoshopata minua muodokkaammaksi ?

Vastaus: Valitettavasti en, koska en käytä Photoshopia ja haluan pitää kuvattavat luonnollisina. So be honest and real :)


8). Onko sinulla ruoka-allergioita ?

Vastaus: Ei ole ja kiitos hyvinvoinnin huolehtimisesta :)


9). Mitä jos sairastut ?

Vastaus: Pyrin järjestämään vastaavan valokuvaajan minun tilalle.


10). Mitä jos kuolet ?

Vastaus: Edustajani ottaa teihin yhteyttä ja sopii jatkotoimenpiteet ( varausmaksun palauttaminen )


11). Miten ehdit yksin kuvaamaan valokuvien lisäksi videokoostetta ?

Vastaus: Hyvällä suunnittelutyöllä ja kuvaan kahdella kameralla samaan aikaan.


12). Onko ollut paljon keikkoja ?

Vastaus: Sopivasti ja kuvaisin mielelläni enemmänkin.


13). Käykö käteinen maksuksi ?

Vastaus: Varausmaksu ja loppusumma maksetaan tilisiirtona.


14). Olemme hukanneet muistitikun vahingossa, onko mitään tehtävissä ?

Vastaus: Jos vahinko on sattunut viiden vuoden sisällä kuvaspäivästä, minulta löytyy vielä varmuuskopiot.

3 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page