L2C-Projekti, sattumien yhteissumma.
Pari viikkoa sitten pääsin toteuttamaan visioni huipputekijöiden kanssa. Kuvausidea sai alkunsa viime vuoden puolella, kun sattumalta törmäsin netissä hylättyyn tulitikkutehtaaseen. Tulitikkutehtaan kuvia katsoessani syntyi ajatus tulitikkumorsiamesta, josta halusin hääaiheisen kuvan ja ei mennyt kuin hetki niin valmis kuva olikin jo päässäni.
Seuraava askel olikin saada halukkaita projektiin mukaan ja pienen mietinnän jälkeen tuli mieleen, että aikaisemmissa häät ja perhekuvauksissa on ollut Mirvan ja Marin kanssa puhetta mallikuvauksista, joten valinta mallien osalta oli helppo tehdä. Mirva ja hänen perheensä on ollut minun kuvattavina jo muutamia vuosia häistä lähtien ja viimeeksi tapasimme hänen tyttärensä ristiäisissä. Laitoin Mirvalle ja Marille Whatsapp-viestin, jossa kerroin ajatuksistani tulitikkumorsiamesta ja molemmat suostuivat heti mukaan.
Kuvaajana on se hyvä puoli, että tapaa paljon eri alojen ammattilaisia joko suoraan tai puoli vahingossa. Tulitikkumorsian-projektiin piti saada seuraavaksi hääpuvut ja onnekseni olin aikaisemmin tutustunut Heidi Tuiskun hääpukuihin ( tämäkin sattumalta ) ja olin ollut häneen yhteydessä yhden toisen kuvausprojektin tiimoilta. Ei muuta kuin viestiä Heidille ja hääpuvut olivat niin sanotusti "checked".
Kolmas sattuma olikin enemmän kuin tarpeen nimittäin puuttuva meikkaaja ja kampaaja löysin sattumalta asiakkaani IG-päivityksestä, jossa heidät oli tägätty ottamani hääkuvan yhteyteen. Rohkeasti otin yhteyttä tekijöihin ja olen edelleenkin ihmeissäni, miten iloisesti ja innostuneesti ottivat ideani vastaan ja suostuivat epäröimättä mukaan projektiin.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna seuraava tarkistus olisi pitänyt tehdä ensimmäisenä, nimittäin kuvauslupa hylätyssä tehtaassa ! Asiaa selvittelinkin melko pitkään ensin Mäntsälän kunnan kanssa ja lopulta erään kiinteistönvälittäjän kautta sain tiedon, että tehtaalle ei ole mitään asiaa ulkopuolisilta. Omistajaan en myöskään saanut suoraa kontaktia, koska hänen yhteystietoja ei luovutettu. Koko kuvausprojektin selkäranka katkaistiin siis poikki yhdellä kertaa ja voimakkain takapakki tähän mennessä.
Kuvausta oli kuitenkin jatkettava aikataulun mukaan, koska muut olivat jo valmiina enkä halunnut kuopata ajatusta enää tässä vaiheessa. Uusi kuvauspaikka oli siis löydettävä.
Kävin katsastamassa mm. Musta vuorta ja Paavolan Tammea, mutta kumpikaan niistä ei tuonut tarpeeksi sopivaa fiilistä, vaikka molemmat olivatkin omalla tavalla kiehtovia.
Kuvauksiin enää vuorokausi, joten uusi paikka oli löydettävä nopeasti ja luvat saada kuntoon! Millaisissa paikoissa olen ollut, missä olen ollut kuvaamassa häitä, mikä voisi sopia tähän... mieti, mieti !! Hitto... H... Hvittorp, Villa Hvittorp, jossa oli omat häät kahdeksan vuotta sitten ! Se ei välttämättä sovi tulitikkuteemaan, mutta tarpeeksi tunnelmallinen ja ehkä osittain pelottavakin. Äkkiä kaikki somevitkuttimet ja sähköpostit laulamaan ja viestiä Hvittorpille. Lupa tuli, all checked !




Suuret kiitokset vielä projektissa mukana olleille huipputekijöille.
Hiukset ja Meikit: Beauty Hair Kaisaniemi, Nina ja Henna
Hääpuvut: Ateljé Tuhkimotarina, Heidi Tuisku
Mallit: Mirva Wiik ja Mari Mäkinen
Valmisteluista voit katsoa täältä: https://vimeo.com/355500031